perjantai 26. kesäkuuta 2020

Ethos - Pathos - Logos



1920-luku - Tatu Pekkarinen/Georg Malmsten
”Ainahan on maksettava eikös juu,
Mitä tässä maailmassa velkaantuu.”

Aprillipäivänä 2009 - Jaakko Kiander (Talouselämä)
”On väärinkäsitys, että valtion pitäisi maksaa velkansa takaisin, sanoo Palkansaajien Tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander. Väärinkäsitys perustuu hänen mukaansa suomalaiseen kulttuuriperintöön.”

24.4.2020 - Antti Roine, mielipidekirjoitus (Etelä-Suomen Sanomat)
”… Totuus kuitenkin on, että Euroopan valtiot ja kunnat ottavat lainaa yksityisiltä rahoituslaitoksilta. Tämä synnyttää jatkuvan rahavirran veronmaksajilta yksityisten pankkien omistajille korkojen muodossa.
Vähitellen, korkojen noustessa, monet valtiot ja kunnat ajautuvat vararikkoon, eivätkä pysty maksamaan lainojaan takaisin.
Tämän typerän politiikan lopputuloksena Euroopan Keskuspankki (EKP) sitten pelastaa yksityiset riskisijoittajat ostamalla arvottomat velkakirjat täyteen hintaan ja ilman mitään vastiketta.”

8.7.2015 - Pertti Haaparanta, taloustieteen proferssori, Aalto Yliopisto (Akateeminen Talousblogi)
"Troikka elää siis kuvitteellisessa maailmassa, miksi? On  vaikea löytää mitään rationaalista selitystä asialle. Yksi mahdollisuus on politiikka. EU:n ja erityisesti euroalueen kansalaisille on toitotettu monta vuotta, että Kreikan velkoja ei anneta anteeksi. On varmasti vaikeaa tunnustaa, että niin on jo tehty."

22.2.2017 - Christine Lagarde, Maailmanpankki (Taloussanomat)
"Kreikan velat tarvitsevat uudelleenjärjestelyä, mutta velkojen antamista anteeksi ei tällä hetkellä tarvita."

20.6.2020 - Paavo Arhinmäki, SKDL eiku Vasemmistoliitto (Kansanuutiset)
”Eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois, ne ottavat uusia lainoja tilalle. Tällä hetkellä Suomi saa lainaa erittäin matalilla ja kiinteillä koroilla, Arhinmäki sanoo.”

21.6.2020 - Vesa Heikkilä, Taaleri (Uusi Suomi)
Eikö valtion tosiaan tarvitse maksaa velkojaan pois? Pankkiiri vastaa: ”Harvinaista kyllä olen samaa mieltä Paavo Arhinmäen kanssa”

26.6.2020 - Christine Lagarde, EKP:n pääjohtaja (Talouselämä)
EKP:n Lagarde painotti Suomessa, että koronavelat tulee maksaa takaisin.

26.6.2020 - Martin Wolf, Financial Times, Maailmanpankin ex-ekonomisti, (Talouselämä)
”Emme tule maksamaan velkoja takaisin. Valtiot eivät tule pyörittämään ylijäämäisiä talouksia tulevina vuosina, eivät ne ole koskaan niin tehneetkään. Mutta niiden pitää pystyä tekemään pienempiä alijäämiä”, Wolf sanoi.”

Kalevalan Sampo l. kirjokansi jauhaa edelleenkin koko maailmalle "rahaa, viljaa ja suolaa"!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti